Ajatus ei kulje, sanoja ei löydy. Tai tuntuu, että kaikki sanat on jo sanottu miljoonaan kertaa, miljoonan ihmisen suusta.

Pyydän vain tyynesti anteeksi edellisen postauksen lievää hysteerisyyttä, koko maailma nyt vain tuntuu leviävän käsiin.

Olen vain niin onneton itseni kanssa. Jos jaksaisin olla onnellinen myös itseni kanssa, olisin onnellinen myös muiden kanssa. Nyt mikään vain ei tunnu riittävän.

Nytkin ihan vähän tuntuu siltä, että vain ja ainoastaan MINÄ olen oikeassa. Vain ja ainoastaan MINULLA on ongelmia. Vain MINUN kuuluisi olla onnellinen ja onnistua. Vain MINÄ saan olla surkeissani, vain MINUN kuuluisi plussata jo. MINÄMINÄminäminä.

Tällainen kausi tänään. Mistä tämäkin uhmapäivä tuli?

Mutta hysteeriapostauksessa oli jokin pointtikin. Minkä takia tässä elää? Varmaan kaikki tukeutuu johonkin. Joku tekee käsillään, toinen huolehtii parisuhteesta, kolmas matkustelee, neljän lukee, viides juopottelee, kuudes jaksaa vielä toivoa, seitsemäs laihduttaa, kahdeksas shoppailee, yhdeksäs tekee työstä elämänsä tärkeimmän asian. Listaa voi varmaan jatkaa loputtomiin, mutta en nyt jaksa. Kai kaikilla saa olla omat keinonsa selviytyä?