Olemme vihdoinkin tehneet päätöksen. Ensi syksynä muutamme Suomeen (HIPHIPHURRAA).

Tai kahden vuoden päästä syksyllä (ei niin hurraa, mutta kuitenkin). Tämä asia nyt on hiertänyt ja kaihertanut, ahdistanut ja häirinnyt molempia jo jonkun aikaa. Meillä on kolme vaihtoehtoa:

 

 Tadzikistan. No, vähän hankalaa. Ei saa sähköä kuin muutaman tunnin vuorokaudessa. Köyhää, eikä minulle töitä tarjolla. Näillä näkymin en kotiinkaan aio jäädä, mutta katsotaan. Tämä vaihtoehto on listallamme toisena. Muutenkin aika epävarma maa, voi olla että tulee jotakin rauhattomuuksia nyt lähiaikoina. En välttämättä halua asua uuden sisällissodan keskellä, vaikka onhan sekin aika epätodennäköistä. Ihmiset ystävällisiä, eikä muutenkaan maassa itsessään mitään vikaa. Kaunistahan sielläkin on. Kesällä sinne siis lomailemaan, mistähän halvalla lentoliput..

Venäjä. Liian vaikeaa. Hylätty vaihtoehto.

Suomi. Todennäköisesti saamme asiat järjestymään. Asunto (vuokra) löytyy, kunhan etsitään ensin. Arvelluttaa vain hieman tuo hintataso, vaikka eihän niin halpaa missään ole. Vaihtoehtona ensimmäinen, ellei mitään muutoksia tule. Löytyyköhän tuolle paremmalle meistä töitä? Tuskinpa. Tai ainakin hankalaa tulee olemaan. Todennäköisesti pääkaupunkiseudulle. Siellä tosin vuokrat näköjään aika paljon.. No.. Tosi hankalaa taas.

Pieni kitinä painosta tähän väliin.

Pakko ostaa vaakakin jostain. Miten sitä tietää paljonko painaa, kun ei pysty punnitsemaan? Kyllä on taas elämä vaikee, mutta minä olen positiivinen.

Syömisistä sen verran, tilanne on pysynyt hallussa. Ei älytöntä makean ahmintaa. Söin töissä kunnon lounaan (paljon kaloreita tosin), illalla kotona taas vähän makarooneja ja paahtoleipää. Ei todellakaan mitään unelmaruokaa laihduttajalle, mutta kaloreita tuli n. 1000. Saan syödä kuitenkin päivässä n. 1700 kaloria nykyisellä kulutuksella. Eli miinusta sen 700 verran. Onnittelen itsenäni, tosin liikuntaa pitäisi vielä lisätä ja ruuan määriä voisi vähentää.. Näin, tänään paremmin. Vielä ei ole mittarissa muutakuin 10 kaloria. Lounaalla tulee lisää :D.