Haa, minä ihanin ja loistavin, keksin noinkin tyylikkään otsikon.

Taidan olla itsekin vähän ylpeä itsestäni. (Kaikille anonyymeille, jotka nyt saa palavan halun kommentoida ja haukkua minua, tiedoksi, että tämä on itseironiaa, oletteko joskus kuulleet sellaisesta huumorilajista?)

Mitähän vielä? Harmittaa Kätsyn puolesta, kun JOKU URPÅ oli käynyt kommentoimassa Kätsyn blogia. V*ttu. Jos ei teksti miellyttä niin suksi V*TTUUN sieltä blogista. Kukaan ei ole pakkottanut lukemaan. Anteeksi tämä pienehkö purkaus. Kaikilla on riittävästi ongelmia muutenkin, niin pitääkö vielä kestää, että "minä olen 2.7 lapsen äiti, minulla on kultainennoutaja ja mies ja omakotitalo, mökki, sekä vene, kyllä MINÄ tiedän mitä SINÄ käyt läpi".

Aah. Kyllä helpotti, aggressiolevelit on nyt sen verran alhaalla, että voi ehkä kertoa omiakin kuulumisia. Eikä mene koko postaus ihan hukkaan kun pitää laittaa jengiä järjestykseen (toim. huom. huumoria jälleen).

No, parin viime päivin (in real life - muutaman viikon) kriiseily alkaa ehkä olla jo paranemassa. Siltikin tulee purettua liialti turhautumista syömiseen (sen pois jättämiseen) ja liikuntaa (sen lisäämiseen). Ei hyvä, ei ollenkaan, mutta kai se on jotenkin yritettävä. (Eikö olekin ihanaa, olen löytänyt värejä tänne :D)

Voisin sanoa, että osa kriisistä tapahtui ehkä ihan oman pääni sisällä, osa ulkopuolella, osa muista johtuen ja osa vain puhumattomuudesta. Tai kyllä puhutaan ja paljon, mutta ei ehkä osata sanoa niitä oikeita sanoja oikeaan aikaan. Mutta näillä näkymin, ihan ok tunnetila, ei yhtään hysteerisyyttä havaittavissa. Mutta ehkä ne itkupotkuraivarit on nyt raivottu?

EDIT. No jos ei aina tiedä mikä päivä tai kuukausi on, niin ei kai se nyt ole niin justiinsa? Ei aina voi onnistua.