Kuinka monta kertaa olen puhunut kirjoittavani kissoistani? Monta, monen monta. Se oli yksi blogini alku ajatuksista.

Olen kyllä lueskellut, kuinka blogi pitäisi keskittää yhteen aiheeseen ja kuinka se kerää lukijoita ja ja ja.. Mutta en jaksa, jos blogini (ja elämäni) keskittyvät kokonaan vauvahaaveisiin ja lapsettomuuteen (inhoan koko sanaa).

Eli minulla on kaksi ihanaa kissaa. Ne nukkuvat vieressäni pienillä kerillä, lämpöisinä ja pehmoisina. Joku voisi sanoa, että vauvan korvikkeita, mutta eivät ne sitä ole. Haluan nille toteuttaa mahdollisimman hyvän elämän, tarjota hyvää ruokaa ja leikittää niitä, antaa niille mahdollisimma luonnollisen elintilan. Savannia ei vielä niille ole tarjolla, mutta katsotaan mihin ehditään.

Molemmat kissat sairastelivat noin viikko sitten ja se ei ollut mitään mukavaa. Toinen kissa Lenin (lenssu, löytökissa, ruttunaama, villipeto, huligaani) on tavallaan siis löydetty ja sillähän oli kaikki mitä ikinä voi kuvitella, että pienellä kissalla on. Itse epäilin korvapunkkeja, kissaflunssaa, kirppuja. Korvapunkkejä ei ollut, jokin tulehdus kuitenkin oli, samaten kirppuja (onneksi ei tule ihmiseen, yök). Hoidettiin ja hoidettiin, muutaman päivän päästä uudelleen eläinlääkärille. Onneksi klinikka missä käymme on 24 tuntia auki. Vältämme ruuhkat lähtemällä vasta 8 jälkeen illalla ajamaan. Lenssu on ihana. Todella leikkisä pikku peto.

Manta taas on jo vähän iäkkäämpi kissa, lenssuha tuli sille kaveriksi. Nyt ovat jo jotenkin tottuneet toisiinsa, tänä aamuna pystyivät jo nukkumaan samassa nojatuolissa. :) Sille on ilmaantunut vilja-allergia, joten ruokinta on nyt mennyt uusiksi. Toinen on todella kurjan näköinen nyt. Manta on ollut minulla melkein aina, tai ainakin siltä tuntuu. Kuinka monta kertaa sydämen särjettyäni (tai joku muuhan sen aina särki) olen sen turkkiin itkenyt? Ja kuinka monta salaisuutta tuo arvokas kissa tietää? Ilman sitä ei selviäisi. Nyt ymmärrän, miksi eräälle Ystävälleni (kutsutaan nyt häntä vaikka J:ksi), ehdotettiin masennuksen lääkkeeksi lemmikin ottamista. Se auttoi. Niin on auttanut minuakin. Toivottavasti allergian oireetkin pikku hiljaa rauhoittuisivat.

Nyt kuvia, kun ne ovat niin ihania. Kuvat olen itse ottanut, jos jotain haluat, kerro siitä.

Kissoilla ei vielä ollut omaa kiipeilypuuta tai muuta raapimapaikka, joten ne saivat vanhan tuolin omakseen. Kyllä kelpasi, kissoilla ollut aina asenne kohdillaan. Raidallinen pentukissa on Mantan oma pentu, kaunis kollipoika siitäkin tuli.

Tässä on Lenin, lenssuni mun.