En ole ehtinyt eden miettiä maailman suurinta asiaa.

Ainakaan paljon.

Eräs rakas työtoverini (huomatkaa sarkasmi) on raskaana. Onnea heille, en minä nyt sitä. Hän kuitenkin totesi eräälle toiselle työkaverilleni (epäilisin, että hänellä on lapsettomuutta, tämä nyt kuitenkin minun veikkaukseni), että voi tehdä lapsen hänellekin. Ihanaa. Olo oli kuin perhosella, kyllä ihmiset ovat todella tahdikkaita.

Olen miettinyt, eikö häntä pelota? Itse en vauvastani huutelisi mitään.

Sitähän on kaikkea, sikainflunssaa, keskenmeno, kohtukuolema, keskosraskaus, infektiot, raskausdiabetes, auto-onnettomuudet, salamat, huono-onni, liikakilot, synnytykseen liittyvät komplikaatiot, muut komplikaatiot, aivokasvain, sikiön kehitysvaikeudet, sairaudet, perinnölliset sairaudet, syndroomat, skitsofrenia, keuhkosyöpä, rintasyöpä.

Vai olenko minä vain ylitse pääsemättömän hysteerinen?

Olimme työporukan kanssa juhlimassa, oli siellä muitakin. Hän ei puhunut muusta kuin tulevasta vauvasta. Tykkään niin paljon kun vauvoja tulee, ne ovat ihania. Minä vain pelkään hänenkin puolesta.

"tosi huono aika olla raskaana" "mua siis vituttaa tosi paljon " "vähänkö tekis mieli tupakkaa" "vituttaa kun ei voi ees juoda" "syntys nyt jo" "mun jalkoihin sattuu siis tosi paljon näissä stiletoissa"

Ymmärtääköhän kukaan?

Mutta on minulla hyviäkin uutisia. Olen jopa jaksanut käydä joogassa joka kerta (tiistaisin ja torstaisin), kuntosalilla kolme kertaa viikossa (keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin), olen kävellyt joka päivä töihin ja kotiin,  olen jaksanut ruokkia myös ystäväni kissat.

Ystäväni kissat käyn ruokkimassa, vaikka minua pelottaakin mennä pimeää porraskäytävää pitkin 5. kerrokseen. Juoksen aina ylös. Korkokengissä.

editedit. Hirveitä kirjoitusvirheitä.