Taas pikku prinsessa istuu ikkunassa, aikuisten rakentamassa vankilassa,
suu pysyy kii, silti apuu huutamassa, ilman rakkautta se istuu ikkunassa.

Mietin Ystävääni. Mietin hänen kohtaloaan. Koko lapsettomuus asia kutistuu aina tällaisten asioiden edessä. Kun toisen elämä on ihan hajalla, piloilla, jopa oma elämä tuntuu onnelliselta. Kummallinen dilemma.
 

En tiedä miten reagoida häneen. Haluaisin lohduttaa, mutta en tiedä voiko kysyä. Haluaisin soittaa hänelle, mutta en voi. Haluaisin käydä, mutta en usko olevani avuksi. Ehkä pelkkä kuunteleminen auttaa. Tänään yritin soittaa, ei vastausta. Yritin jo eilenkin soittaa, ei vastausta. Voi olla, ettei hän voi vastata puhelimeen. Voi olla, ettei hän halua puhua kenenkään, edes minun kanssani.

Ei muuten mut se ei tajuu täst elämäst mitään,
kukaan ei oo pysähtyny sen vuoks hetkekskään.

Päivääni on sentään hieman pelastanut Sonata Arctica. Heidän loistavaa tuotantoaan myös otsikko. Lainaukset ovat Steen1 ja Mariskan yhteisbiisin Ikkunaprinsessan sanoja.

Mutta tämä vielä. Sitten töihin ja keittämään kahvia, että jaksaisi jatkaa.

How many times heat's gone trough the grinder
Wherever you look there's painful reminder.